MOKKAPALAKAKKU

  • Julkaistu 2 kuukautta sitten

    Roizuvlogz

    2 kanamunaa
    1,5 dl sokeria
    100 g voita
    0,5 dl vahvaa kahvia (yht. 3 kuppia)
    1,5 dl vehnäjauhoja puolikarkeita
    1 dl kaakaojauhetta
    1 tl leivinjauhetta
    1 tl vaniljasokeria
    YHDEN POHJAN OHJE

    3 rkl kylmää kahvia
    2 rkl voita sulana
    0,5 rkl kaakaota
    1 tl vaniljasokeria
    120g tomusokeria
    KUORRUTE YHTEEN KERROKSEEN

    5 dl vispikermaa
    2 prk tuorejuustoa (rainbow vanilja ja viola appelsiini)
    1 tl vaniljasokeria
    liraus sitruuna mehua
    TÄYTE KERROKSIEN VÄLIIN

    3 purkkia kuohukermaa (2dl)
    nonparelleja
    4 rkl kinuskikastiketta
    1 tl sokeria
    1 tl vaniljasokeria
    KERMAVAAHTO YMPÄRILLE

    OHJE :

    POHJA
    Vatkaa munat ja sokeri, vaniljasokeri vaahdoksi, noin 10 min. Sulata voi ja sekaan kahvi. sekoita keskenään kaakaojauhe, leivinjauhe, vehnäjauhot. Siivilöi kuivat aineet munavaahdon sekaan ja kääntele sekaisin. Lisää myös voi-kahvi ja kääntele tasaiseksi, älä riko kuohkeutta. Levitä vuoan pohjalle leivinpaperille, 200 astetta ja 15 min.

    KUORRUTE
    Sekoita sulatettu voi, vaniljasokeri ja kaakao. Mittaa 120g tomusokeria ja sekoita keskenään. Säädä kahvilla sopiva paksuus.

    TÄYTE
    Vispaa kerma, lisää tuorejuustot (jotka sotkettuna valmiiksi rasioihin), vaniljasokeri ja sitruunamehu

    KERMAVAAHTO
    Vispaa kuohukerma vaahdoksi, sekaan sokeri ja vaniljasokeri sekä kinuskikastike

    KASAUS
    kun pohjat tulleet uunista anna jäähtyä ja irroita leivinpaperista ja laita päälle kuorrute kahteen pohjaan, käytä kuorrutetut jääkaapissa. Ensin pohja jossa kuorrute, sitten täyte, pohja, täyte ja kansi, laita jääkaappiin siksi aikaa että täyte jähmettyy. tee päällimäinen kuorrute ja laita nonparelleja, laita jääkaappiin. Kermavaahdot pussiin ja pursota reunat ja syö koko kakku.

Roizuvlogz
Roizuvlogz

Gopro veti jonku puoliruutu systeemin kaikkin filuihin, kiitos tästä gopro !

2 kuukautta sitten
Majunen Juvalta
Majunen Juvalta

Goroo on sootonasta

2 kuukautta sitten
69Tintti
69Tintti

Huomasin vasta kun lukasin tän kommenttis 😁 No worries, herkullinen video! 🤩

2 kuukautta sitten
Matias Manninen
Matias Manninen

Ai että kyllä itelle maistuisi tuo sun itsetekemä kunnon mokkapalakakku! 😀😋👍🎂

2 päivää sitten
missxcessive
missxcessive

Miksi ei voi tehdä koko taikinaa kerralla kaikkiin kolmeen vuokaan? Ei se taikina lässähdä, tiedän kokemuksesta. Kiitos reseptistä teen tämän äitienpäiväksi 🌹 🌹 🌹

2 kuukautta sitten
Eelis
Eelis

joo eli sydänkohtaus tulee ens vidis

2 kuukautta sitten
Leo Pekka
Leo Pekka

No nyt näytti kyllä tosi hyvältä, tuo on syntymäpäiväkakku ainesta. Hyvää työtä Roizu. 😋

2 kuukautta sitten
NAMSKIS
NAMSKIS

Maistuis varmaa mullekki 🤤

2 kuukautta sitten
omena
omena

ihanan näkönen!😍

2 kuukautta sitten
terppa pelaa
terppa pelaa

Tää jos jokin on Diabeetikon painajainen. 🤣

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

se saattaa olla 😂

2 kuukautta sitten
Iiris Koivisto
Iiris Koivisto

On tää video jo jonkin aikaa ollu suosituksissa ja nyt sen päätin katsoa, ja oli vörtti! Täytyypi itekkin joskus tehä! Kyllä ite pistän kanavan tilauksee ja peukun ylös!

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

kiitos paljon, tää oli överi hyvää!

2 kuukautta sitten
Jere Ahokas
Jere Ahokas

Tota Flora vispiä ei voi sanoa edes vispikermaksi, kun ei sisällä tippaakaan kermaa, vaan kirnumaitoa (eli vettä), palmurasvaa jne. ja lisäaineita aika pitkän listan.

2 kuukautta sitten
Sanna V
Sanna V

NAM

2 kuukautta sitten
Juha-Tapio Anttonen
Juha-Tapio Anttonen

Se o MASALIISA eikä mikää mokkapala.. 😈

2 kuukautta sitten
Tomppa
Tomppa

On kyl hieno

2 kuukautta sitten
STI subbe
STI subbe

Voileipäkakku jollain täytteillä? Esim. Kana tai lohi

2 kuukautta sitten
Nipa _
Nipa _

0:50 Sitä vettä ei laiteta pannulla säiliöön!!! Muuten kyl loistava video!👌🏻

2 kuukautta sitten
markku
markku

ja kyllä muuten laitetaa

2 kuukautta sitten
Anders Virtanen
Anders Virtanen

Leivonnalle on oma kaakaojauheensa...

2 kuukautta sitten
anniiks joku
anniiks joku

nam nam💖💖💖💝

2 kuukautta sitten
MegaVisa •
MegaVisa •

ompa hyvän näköne!

2 kuukautta sitten
Niilo Isokangas
Niilo Isokangas

Ai että tuli nälkä

2 kuukautta sitten
templar
templar

leivonta kaakaota oisit käyttäny

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

olen maistanut nyt leivontakaakaolla tehtyä sekä tällä o'boyllä tehtyä niin täytyy kyllä sanoa että tää oli jopa ehkä hieman parempi ku se leivontakaakao, toki vaikea sanoa ku tähän tuli huomattavasti enemmän vaniliinisokeria, mutta ei ole suuria eroja kyllä lopputuloksessa

2 kuukautta sitten
Valentino
Valentino

Pitää tehä lapsen synttäreille samalainen Chef tip: Ripottele vettä vuoan pohjalle ni leivinpaperi liimaa kiinni.

2 kuukautta sitten
VitaminC
VitaminC

Vinkki. Kokeile tehdä Prison burrito. Tubessa satojatuhansia, miljoonia katselukertoja niillä videoilla, kun otsikoi sen "prison burrito". Kurkkaa tubesta ohjeet. Siihen tulee lähinnä kuivamuonaa, jota löytyy vankiloiden kioskeista. Nuudeleita yms. Olisi hienoa nähdä se prosessi ja testi sinun tekemänä. Vankien ruokaa siis se, mitä tekevät maailmalla.

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

näihin videoihin törmännyt itsekkin 👍

2 kuukautta sitten
Santeri Jakonen
Santeri Jakonen

Tarkoitat kai masaliisakakku

2 kuukautta sitten
Oskari
Oskari

Voitko testata laitilan uudet vita nova-energiajuomat?

2 kuukautta sitten
John Ekman
John Ekman

Maukkaan näköinen kakku.

2 kuukautta sitten
Sarkka Lifestyle 2020
Sarkka Lifestyle 2020

Nammmm

2 kuukautta sitten
visto
visto

8:13 ''otetaanpa pieni palanen testiin''

2 kuukautta sitten
Lonkerosedö
Lonkerosedö

Kallis satsi :D

2 kuukautta sitten
LODA
LODA

siis toi oikeesti näyttää hyvältä :O

2 kuukautta sitten
Weggsi
Weggsi

Ei niitä tarvi luetella XD

2 kuukautta sitten
Topi Kantola
Topi Kantola

Nyhtöpossua ja äkkiä

2 kuukautta sitten
Ultzi
Ultzi

O’boy ei ole kaakaojauhe.

2 kuukautta sitten
Juulia
Juulia

Jep ehdottomasti tummaan leivontakaakaojauheeseen kaikki leivonnaiset. Muuten varmasti hyvä

2 kuukautta sitten
f1xt
f1xt

mitenni

2 kuukautta sitten
Touko Leino
Touko Leino

MASALIISA

2 kuukautta sitten
mad_ mike
mad_ mike

Ai saatana. Nyt on hyvän näköstä 😎

2 kuukautta sitten
Liekkisiipi
Liekkisiipi

Mokkapalakakun mokapaloja odotellessa :D

2 kuukautta sitten
Joonatan kähkönen
Joonatan kähkönen

Pakko senverran kommentoida, kun ite diggailen ruuanlaitosta ja siinä voi kiskoo mitat aina aika suur-piirteisesti ja ns.sinnepäin, mut leivonnassa välillä ihan oikeesti ärsyttää, kun tekee melkein mitävaan pullaa tms, niin ohjeita pitää noudattaa melko orjallisesti tai koko homma menee suomeksi sanottuna: Vituiksi.. tai siis pieleen.

2 kuukautta sitten
Henry Lilleberg
Henry Lilleberg

Pistin tyttäreni kokeilemaan tuota joka on innokas leipuri. Huomenna nähdään tulos.

2 kuukautta sitten
Qirou Cana
Qirou Cana

Tätä en osannut odottaa

2 kuukautta sitten
Niku
Niku

8:20 Ihan JÄÄTÄVÄN kokoisen palan otit :D

2 kuukautta sitten
Leo Pekka
Leo Pekka

Ei ihme näytti nii hyvältä😋🤗

2 kuukautta sitten
pizza boy
pizza boy

"Otetaanpa pieni palane"

2 kuukautta sitten
Kokki
Kokki

Muuten hyvä ohje, paitsi oboy kannattaa korvata ihan kunnon leivontaan tarkoitetulla tuotteella, jossa on kunnolla kaakaota.

2 kuukautta sitten
paljo mania
paljo mania

Joku vois sanoa että taatusti kuivaa, mutta ehkä se on tarkoituskin?

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

pelkäsin kyllä että ois tullu kuiva mutta eei täähän oli oikeen suussa sulava

2 kuukautta sitten
Jotum
Jotum

Pirun hyvältä näyttää. Pakko varmaan testaa iteki tätä.

2 kuukautta sitten
nuulo 22
nuulo 22

Sattumaako et edelliseen hardkokki videoon ehdotettiin mokkapaloja🙄

2 kuukautta sitten
Pekka Kahvanen
Pekka Kahvanen

08:13 pieni palanen 😅

2 kuukautta sitten
Veetux
Veetux

pohjaa vois vähän koittaa kostuttaa niin ei olisi aivan niin kuiva

2 kuukautta sitten
Teemu Kumpu
Teemu Kumpu

Kiitos ideasta mun tulevia synttäreitä varten, on muuten ihan kulman takana. Muutaman päivän perästä olis synttärit siis allekirjoittaneella.

2 kuukautta sitten
Mehesantti
Mehesantti

nyt oli ihan perhanan hyvä video

2 kuukautta sitten
Majunen Juvalta
Majunen Juvalta

Tuli kyllä kuola suuhun 🤤

2 kuukautta sitten
HELTTA
HELTTA

oli kyl niin pro toi kannen laitto että ei harri syrjänenkää tekis paremmin haha

2 kuukautta sitten
#TKOMV
#TKOMV

Nyt näyttää kyllä hyvältä! Tämmöstä tarvii omille syntymäpäiville vajaan kuukauden päästä tehdä.

2 kuukautta sitten
Jarde Lainen
Jarde Lainen

Kello pois kädestä kun ruokaa tehdään

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

kyllä tässä pestiin lähemmäks 20 kertaa kädet ja kello samalla että ei se kovin paskanen ollu :D

2 kuukautta sitten
Joonatan kähkönen
Joonatan kähkönen

no kuka oikeesti on ranteita myöten ikinä missään taikinassa tms ruuanlaitossa? Sormukset joo ymmärrän, mut joku kello tai yleensäkään ranne-kettingit.. en ite jaksais nähä vaivaa tollasten takia.

2 kuukautta sitten
Jarde Lainen
Jarde Lainen

@Joonatan kähkönen perushygieniaa kuten sormukset pois

2 kuukautta sitten
Joonatan kähkönen
Joonatan kähkönen

Miksi?

2 kuukautta sitten
Marianne M.
Marianne M.

Tuota kyllä testaan onpa hyvä idea 👍👏🏼

2 kuukautta sitten
saikku 15
saikku 15

Olisko voinu kostuttaa vähä pohjaa jollain

2 kuukautta sitten
marimaiden
marimaiden

Kahvilla kannattaa

2 kuukautta sitten
dot
dot

Ainakin kakkujen on hyvä antaa hetki vetäytyä ennen tarjoilua.

2 kuukautta sitten
Guarcer
Guarcer

Hyvä video taas jälleen kerran 👍

2 kuukautta sitten
Sasha Salonen
Sasha Salonen

Mitä mieltä emäntä oli tuosta sun kakusta?

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

pistää kuulemma pursotuskouluun :D

2 kuukautta sitten
Kaaleppi 00
Kaaleppi 00

Menikö teelusikka ja ruokalusikka sekasin :D

2 kuukautta sitten
Dome Rust
Dome Rust

Tais mennä teelusikka ja desilitra.

2 kuukautta sitten
dot
dot

Vaniljasokeria ei oo koskaan liikaa

2 kuukautta sitten
JOZZ
JOZZ

Kyllä piti kolmessa osassa tehä toi pohjataikina että pääs varmasti puoli tuntia vatkaamaan, ei voinu tehdä kerralla ja sitten vasta jakaa osiin :D.

2 kuukautta sitten
JOZZ
JOZZ

@Roizuvlogz Nonni, hyvä mun oliki täältä huudella kun leivon kerran kolmeen vuoteen x)

2 kuukautta sitten
Aamari
Aamari

Tai sitten tekee vetopohjia esim. kaksi pellillistä ja leikkaa ne puoliksi. Mutta Roizu teki ihan oikein. Ei kakkupohjataikinaa tehdä valmiiksi vaan jokainen erikseen.

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

ei ehkä kannata ku lössähtää sitte se taikina siellä ku odottelee puolituntia kulhossa se kuohkeus, toki rohkeimmat voi kokeilla niinkin

2 kuukautta sitten
Fergus McDuck
Fergus McDuck

"Paardit ovat parhaat tällä hetkellä" :D

2 kuukautta sitten
Tuomas Vänskä
Tuomas Vänskä

Hyvän mielen leipomisvideo :))

2 kuukautta sitten
Keestojuusto
Keestojuusto

Voi että tuo on varmaan hyvää!

2 kuukautta sitten
pupu jussi
pupu jussi

varmaan on

2 kuukautta sitten
Ahmed Muhmud
Ahmed Muhmud

Kyl tosta pari annosta söis

2 kuukautta sitten
cocacoladog10
cocacoladog10

actually looks very good

2 kuukautta sitten
Ipi Laitela
Ipi Laitela

One word. Diabeetus.

2 kuukautta sitten
Ipi Laitela
Ipi Laitela

@Roizuvlogz Ainiin. Milloin muuten teet ruokaa taas katsojien ohjeilla?

2 kuukautta sitten
Ipi Laitela
Ipi Laitela

@Roizuvlogz :D

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

@Ipi Laitela enkai mä ihan vielä sille asteikolle ole päässyt :D

2 kuukautta sitten
Ipi Laitela
Ipi Laitela

@Roizuvlogz Jaa sä et ole ilmeisesti niitä meemi-tyyppejä ;)

2 kuukautta sitten
Roizuvlogz
Roizuvlogz

täytyy kyllä olla geenit kohallaan jos kerran vuodessa vetäsee kakkua palasen ja saa diabeeteksen :D

2 kuukautta sitten
jo ku
jo ku

Ja levy kuismalle.

2 kuukautta sitten
Streamer YT
Streamer YT

4:11 "yksi teelusikallinen vaniliinisokeria"

2 kuukautta sitten
Baabel
Baabel

saatto vähän lipsahtaa 😂😂😂

2 kuukautta sitten
Fergus McDuck
Fergus McDuck

:D

2 kuukautta sitten
Larbba
Larbba

😂

2 kuukautta sitten
Streamer YT
Streamer YT

Ihan jäätävän hyvännäköinen setti.

2 kuukautta sitten
Matthew Dickson
Matthew Dickson

Koska hot wings videoo?

2 kuukautta sitten
Iiro
Iiro

Xd

2 kuukautta sitten
Fr0st
Fr0st

hyvä video

2 kuukautta sitten
Kapteeni Suolisolmu
Kapteeni Suolisolmu

Unohdit mainita Sinisen kulhon

2 kuukautta sitten
Sopuli
Sopuli

jaha

2 kuukautta sitten
Zaska 96
Zaska 96

360p gang arrives!

2 kuukautta sitten

Seuraava

Kokkaillaan Juustonaksu Tortillat!

17:34

Näin teet hyvät Mokkapalat🥧

10:25

Näin teet hyvät Mokkapalat🥧

suolaiset ja makeiset

Näkymät 7 t.

The IMPOSSIBLE Chocolate Illusion!!😦 #Shorts

0:42

ELDEN RING - Official Gameplay Reveal

2:59

ELDEN RING - Official Gameplay Reveal

BANDAI NAMCO Entertainment Europe

Näkymät 2,6 milj.

REAL MAGIC VS EDITING MAGIC!! - #Shorts

0:33

REAL MAGIC VS EDITING MAGIC!! - #Shorts

SeanDoesMagic

Näkymät 7 milj.

If you laugh you get cancelled...

14:13

If you laugh you get cancelled...

MoreSidemen

Näkymät 2 milj.

FAMILY BURGER / PERHE BURGERI - 10K SPESSU

9:00

Laskiaistiistain suklaatorttu VK. 3

9:08

Laskiaistiistain suklaatorttu VK. 3

Äidin luovatila

Näkymät 53

Hatšapuri Ohje

10:13

Hatšapuri Ohje

Roizuvlogz

Näkymät 55 t.

Peltilihis ohje

7:27

Peltilihis ohje

Roizuvlogz

Näkymät 45 t.

Perunamuussi ja makkarakastike || Kotiruokaa

5:18

Kokkaillaan Kebabbia!

12:39

Kokkaillaan Kebabbia!

MrTuomo

Näkymät 107 t.

Nduja-nakkipiilot airfryerillä || #2

9:09

Nduja-nakkipiilot airfryerillä || #2

Roizuvlogz

Näkymät 23 t.

The IMPOSSIBLE Chocolate Illusion!!😦 #Shorts

0:42

ELDEN RING - Official Gameplay Reveal

2:59

ELDEN RING - Official Gameplay Reveal

BANDAI NAMCO Entertainment Europe

Näkymät 2,6 milj.

REAL MAGIC VS EDITING MAGIC!! - #Shorts

0:33

REAL MAGIC VS EDITING MAGIC!! - #Shorts

SeanDoesMagic

Näkymät 7 milj.

If you laugh you get cancelled...

14:13

If you laugh you get cancelled...

MoreSidemen

Näkymät 2 milj.

Nyt sulta viedään kaikki rahat!

3:13

Nyt sulta viedään kaikki rahat!

Hjallis

Näkymät 41 t.

Logan Paul vs Floyd Mayweather Fight HIGHLIGHTS

4:15

Logan Paul vs Floyd Mayweather Fight HIGHLIGHTS

Entertainment Tonight

Näkymät 4,3 milj.

The IMPOSSIBLE Chocolate Illusion!!😦 #Shorts

0:42

BTS (방탄소년단) 'Butter' Official MV

3:03

BTS (방탄소년단) 'Butter' Official MV

HYBE LABELS

Näkymät 360 milj.

Vieläkin lisää eläinkokeita Sansalla!

12:58