LEVELI #73 - ARTO LAURI | PODCAST

  • Julkaistu Uukausi sitten

    LEVELI

    kesto: 2:11:30

    Vieraana eniten pyydetty vieras, energia-alojen todellinen ammattiosaaja Arto Lauri!
    Arto Lauri on entinen Olkiluodon ydinvoimalan sähköinsinööri, joka kääntyi lopulta ydinvoimaa vastan, joka johti lopulta laittomaan irtisanomiseen työnantajansa teollisuuden voiman (TVO) taholta. Tue ja saa hyötyjä: www.patreon.com/Leveli

LEVELI
LEVELI

Junnun omat Korjaukset: En itse kirjoittanut F-Securen blogia vaan toimitin materiaalia sitä varten. Myös fossiilisella polttoaineella tarkoitin hiiltä.

Uukausi sitten
suvi h
suvi h

@Mörö Kölli lol😂 israelin lippu mun tietääkseni.. Häpeä!!

Uukausi sitten
dirtyrotten
dirtyrotten

Hienoa että on tämmöisiä vieraita. Mutta yksi oleellinen asia vaivaa... Esimerkiksi tämä Lauri puhuu asioita, heti alussa esimerkiksi että SUPO on tuhonnut dokumentit ym... Mutta hän ei kerro ettekä te kysy mistä hän tietää asian. Saahan kaikenlaista asioita väittää mutta pitäisi olla jotain kättä pidempää. Eli kertoisi mistä hän on nämä kaikki väittämänsä asiat saanut tietoonsa. Itseäni ainakin kiinnostaisi tietää.

Uukausi sitten
artolauri
artolauri

@Mörö Kölli * Komissaari onkin oikein isoilla provosoinnin kierroksilla. Tällaista se SU PO komissaareillanne teettää.

Uukausi sitten
Mörö Kölli
Mörö Kölli

Kuka vitun Rättipää tos on folioo päänympäril!!.. opettele maas kieli!!.. ja miks teil on toi sudanin lippu tuol takan!!??..

Uukausi sitten
Pohjammaa lakeus
Pohjammaa lakeus

@artolauri Kuten mainitsin että ei ehkä vihrein vaihtoehto ja onhan tuo uudistuminen melko hidasta mutta biomassaa se on eikä tässä maailmantilanteessa Suomella olisi varaa luopua turpeesta kun ei sitä suuren mittakaavan "greentech" energiantuotantomallia ole olemassa.

Uukausi sitten
Aleksi
Aleksi

Oon luullu että Arto Lauri on aivan täys sekopää mutta oon muuttanu mieleni. Asiaa tulee nii tiukasti ilman taukoja etteihän tällästä edes osaisi keksiä päästä kukaan näin yhtäkkiä.

7 päivää sitten
Puolikesy
Puolikesy

Täähän meni ihan odotetusti. Hyvä jätkät. Amerikan politiikkaa päivittäin seuraillessa tulee sellanen fiilis että Australiassa ollaan jo helvrtin huolissaan, millon Kiinalaiset lähtee Taiwania kohti. Kuulemma kuuden vuoden kuluessa, mutta se nyt on hyvä hämäys, kyllä siellä aiemmin alkaa tapahtua. Valmistautukaa siis tulevaisuuteemme Venäjän vallan alla, koska ei sekään jätä tilaisuuttaan käyttämättä, jos Kiina alkaa riehumaan. Artolle terveisiä, että soittelen joku päivä kuulumisia kun kerkeän.

8 päivää sitten
Petri Holmberg
Petri Holmberg

Hieman edesvastuutonta antaa tilaa näin harhaisille jutuille joilla ei ole mitään totuuspohjaa. Selvästi mielenterveydeltään häiriintynyt ressukka joka kuvittelee asioita ja osaa ehkä puhua niistä vakuuttavasti.

10 päivää sitten
Teemu Vehkala
Teemu Vehkala

Arto Lauri tyyppinen spämmeri. Pistäkää Teemu Vehkala kanava tilaukseen.

14 päivää sitten
Petteri Punakuono
Petteri Punakuono

🤣🤣🤣🤩🤩🤩🤣🤣🤣😎✌

17 päivää sitten
Jätski.fi
Jätski.fi

prööt

23 päivää sitten
appe luokkane
appe luokkane

Arto Lauri tietää pelottavan paljon :D

23 päivää sitten
omenaporaa
omenaporaa

Nykyajan drone ei suostu edes lentämään tonne lentokieltoalueelle, se drone tietää GPS:stä missä se milloinkin lentelee ja noi lentokieltoalueet on koodattu dronejen ohjelmistoon. Tosta Arton mainitsemasta metsästä löytyneestä pääkallosta löytyy myös iltasanomien uutinen. Singoista en tiedä mut H&K MP5 -konepistoolit löytyy vartijoiden kopista, se on kans fakta.

24 päivää sitten
Etunimi Sukunimi
Etunimi Sukunimi

Olkiluoto 3 on valmistunu!

25 päivää sitten
Ruuben Valentin
Ruuben Valentin

PT2!!!???

26 päivää sitten
JVG V
JVG V

Suuri osahan näistä on selvää faktaa! Niin faktaa että muut mitkä pelkäävät menettävänsä jotain ei asiasta puhu. Arto puhuu koska ei ole menetettävää

26 päivää sitten
BudeRoy
BudeRoy

1:23:59 https://www.fractracker.org/2017/12/global-oil-refineries-emissions/ Liittyen tuohon öljyyn.

27 päivää sitten
Jouni Tapani
Jouni Tapani

Agentti Matti Scuhlalla näyttäs olevan ihan tavis videoita tubessa. Ja jos videoista jotai saa selvää tää agentti Matti asuu Eurassa, Eurajoen naapurikunnassa. Onko joku paikallinen Satakunntalainen rajariita meininki, ajoilta NUIJA 🔨 SOTA. 😀

27 päivää sitten
Niklas L
Niklas L

Syöpäprosentitkin Olkiluodon lähellä varmistaa vaan tilannetta

28 päivää sitten
Jesa ja Hese
Jesa ja Hese

Ja lisää Artolta täytttä sontaa 🤣. Arto yrittää demota (lapsille ?) tunneloitumista valon taittumisefektillä, ei mitään analogiaa hommassa - Arto taas ymmärtänyt asiat päin honkia, koska ei ole käynyt edes lukiota, myöskään mitään insinööri- tai fysiikan opintoja ei ole suoritettuna. Arton päässä ovat puurot ja vellit todella sekaisin. https://www.youtube.com/watch?v=m2GtJiaZZoI

Uukausi sitten
AntKeeper
AntKeeper

itämerellä kukaan ei poraa öljyä, sillä esiintymät ovat liian pieniä. + Järjetön määrä täyttä paskapuhetta elektronijännitteistä ja ionisoituneesta plutoniumista. Hienoja sanoja, vähän faktoja.

Uukausi sitten
kuplavolkkari
kuplavolkkari

Vajaa 50K näyttökertaa. Asiaa

Uukausi sitten
Mika Metsänen
Mika Metsänen

Tähän vastapainoks olis varmaa hyvä saada vastapuolen tyyppi kertomaan juttuja. Tälläi täällä Olkiluodon kupeessa koko ikäni asuneena on Arton jutut aika soopaa. Esim tuulivoimakielto ni meil on melkee keskel kylää tuulimylly. Saatanan huonosti sitä kieltoa noudatetaan. :D

Uukausi sitten
Yeees
Yeees

TVO toimii omakustannusperiaatteella, joten TVO ei tule maksamaan veroa toimintansa aikana.

Uukausi sitten
ElinaAlien
ElinaAlien

Arton pitäisi ehdottomasti kirjoittaa kirjoja näistä!!

Uukausi sitten
Lightworker
Lightworker

Mielenvikaiseksi Artoa syyttää tasan ne, jotka eivät ymmärrä mitään niistä asioista, joista hän puhuu

9 päivää sitten
Kalle Saarenpää
Kalle Saarenpää

Olis kyllä mahtavaa komediaa. Paitsi ei ehkä kovin moraalisesti oikein huutistella mielenvikaisen järjenjuoksulle :D

Uukausi sitten
Hbmd
Hbmd

47:20 " Kolikko kirstuun kilahtaa, sielu Taivaaseen vilahtaa " STUK

Uukausi sitten
@Fatherland Child
@Fatherland Child

Kiitos kun tuotte näkyvälle näitä. Eletään hullussa maailmassa.

Uukausi sitten
Ole Lindell
Ole Lindell

Siis valtio pelaa kovan luokan pasianssia itsensä kanssa, ottais monimutkaisuudet pois ja talous lähtis nousuun ja taas nousuun ja taas korkeammalle tasolle ja taas ylös korkeammalle tasolle. Loppujen lopuksi tästä valtion pasianssista kukaan ei hyödy yhtikäs mitään.

Uukausi sitten
Ed Monton
Ed Monton

We are fukd

Uukausi sitten
kurkkumopo 2.0.5
kurkkumopo 2.0.5

Miten arto tietää noin paljon asioita

Uukausi sitten
Hbmd
Hbmd

insider

Uukausi sitten
futsinen
futsinen

"Pidetään ihan seiffinä tää homma" :'D Se juna tais mennä jo ekan 10min aikana haha... Tosi hyvä Arton haastattelu. Kiitos pojat! En ollut aikaisemmin kuullu teistä.

Uukausi sitten
Petri Ouli
Petri Ouli

Onhan teillä hoitosuhde ? Ja lääkitys ?

Uukausi sitten
Aina Varma
Aina Varma

Ylen "Olkiluodosta ikuisuuteen" löytyy youtubesta. Laurin koulutuksen kerrotaan olevan sähköasentaja, siis ammattikoulutasoinen sähköalan peruskoulutus, ilmeisesti kansakoulupohjalla, mutta haastatteluissa esiintyy "ydinenergian huippuosaajana". Sähköasentajat eivät kuitenkaan missään ydinvoimalassa pääse kaikkein vaativimpiin töihin, vaan ne kuuluvat korkeakoulusta valmistuneille ydinenergia-alan diplomi-insinööreille ja tekniikan tohtoreille joten ei kannata edes ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvien pureskelematta niellä kaikkea huru-ukkojen kertomaa, vaikka olisikin foliohattu päässä... Hauskaa viihdettä kuitenkin...

Uukausi sitten
J
J

Täytyy myöntää et pidin Slimiä aluksi ärsyttävänä jätkänä. Paatti on kumminkin pikkuhiljaa kääntynyt tän jakson myötä. Kaikki ketä totuus kiinnostaa ja haluaa sitä jakaa on hyviä tyyppejä ❤ hienoo et fact checkiä tapahtuu eikä kaikki mee niinku sukkana sisään. Saisko linkkiä tuohon suomen loppusijoituslakiin tai millä hakusanoilla haitte? Sitä ois hyvä jakaa jokapuolella 👍 Arto nyt on sanomattakin äärinmäisen kova äijä 💪

Uukausi sitten
Eevert Leino
Eevert Leino

ARTO LAURI MILLOIN EDUSKUNTAAN

Uukausi sitten
Eevert Leino
Eevert Leino

missä Arto Laurilla on vesivoimala?

Uukausi sitten
Daddylongleg
Daddylongleg

1:23:40 pitää varoo ettei itekki hävii😂😂😂😂😂

Uukausi sitten
yuoop noke
yuoop noke

No nyt puskettiin tietoa ja faktaa lujaan tahtiin, huh.😨👍

Uukausi sitten
Jesa ja Hese
Jesa ja Hese

Tässä taas tuore Arto Laurin aivopieru. Arto lukee T&T:tä, eikä ymmärrä kokonaisabsorption vaikutusta. Chemtrailattu nanoselluloosa on ilmeisesti tukennut Arton aivot 😂. https://www.youtube.com/watch?v=mnFwsWuiZp4&ab_channel=artolauri

Uukausi sitten
yuoop noke
yuoop noke

meijän halutaan näkevän.

Uukausi sitten
A A
A A

Arto Lauri vaikuttaa hyvin tietävältä herralta ja muutenkin ystävällisen sekä iloisen oloinen ihminen :)

Uukausi sitten
Timo Haikarainen
Timo Haikarainen

Galen Winsor. Plutonium on äärimmäisen arvokasta mutta vaaratonta. Sen takia on keksitty että ydinvoima ois vaarallista.

Uukausi sitten
Petteri Punakuono
Petteri Punakuono

😡😡😡😡👹👹👹👹😎✌

Uukausi sitten
Skilly OW
Skilly OW

Arto selitit plutoniumista, teslasta ja westinghousesta. Eihän silloin vielä tiedetty plutoniumista. Avaisitko vähän?

Uukausi sitten
Ville Nikula
Ville Nikula

Jep

Uukausi sitten
kevyn kollom
kevyn kollom

Nyt on kyl niin ihmeellistä salaliittoteoria kuraa että voi helvetti. Yksi tuttu suositteli tätä mutta ei helvetti mitä sekopää meininkiä. Kunnon facepalm vaan tälle 🤦🏻‍♂️

Uukausi sitten
miko foin
miko foin

Ampiaiset mukamas hävisi diesel autojen vuoksi... Taajuuden oli mukamas syyllinen... Meidän valtamedia kirjoitti aikoinaan.. Että näin.

Uukausi sitten
Henrik.T Hyytiäinen
Henrik.T Hyytiäinen

420💚

Uukausi sitten
miko foin
miko foin

Tämä lähetys jää elämään ja keräämään näyttökertoja. Varmasti jää LEVELIn historiaan. Vielä Teemu Vehkala ja Arto Lauri part 2.👍

Uukausi sitten
Hej Moj
Hej Moj

Tää botti varasti multa ton tekstin.😂

Uukausi sitten
PRETTYMOTHEFUCKERR
PRETTYMOTHEFUCKERR

Tässä yli 1,5h haastattelu Artosta vuodelta 2013 jossa puhutaan samoista asioista HTtps://www.dailymotion.com/Uutispaketti#video=xw1buz

Uukausi sitten
Henrik.T Hyytiäinen
Henrik.T Hyytiäinen

Ajassa 18.36 22.22 28.00 2h10min antoisia silmiä avaavia hetkiå 🖤❤

Uukausi sitten
miko foin
miko foin

tämän ohjelman. Se oli ollut niin monimutkainen että katse kääntyi heti johonkin hallitukseen. Perusidea oli että jokainen kone nielaisi sen ja levitti netin kautta jokaiseen

Uukausi sitten
Kalevi Savolainen
Kalevi Savolainen

Corporationilta, jolla on patentit ydinvoimalla toimiviin laserporauskoneisiin, joiden porausnopeus on yli 60 mph.) Maailmassa on vähintään 1400 DUMBSia, 188 tunnettua DUMBSia Yhdysvalloissa. Yhdysvaltoihin rakennetaan 2 maanalaista tukikohtaa vuodessa Tukiasemien keskimääräinen syvyys on 4,25 mailia maan alla. Jokainen DUMBin peruskustannus on 17–26 miljardia dollaria, jonka rahoittavat MI6 / CIA: n huumerahat ja ihmiskaupan rahat. Jokainen maanalainen tukikohta työllistää 10000 - 18000 työntekijää. Ydinvoimakäyttöiset porat ja neutronipommit ovat ensisijaisia ​​menetelmiä näiden DUMBS: ien luomiseen ja kaivamiseen maan alle. Porat kulkevat kiven läpi jopa 60 mph: n nopeudella, sulaten kirjaimellisesti kiven pois muodostaen tasaisen lasin kaltaisen pinnan tunnelien reunojen ympäri. Maanalaisiin tiloihin kuuluvat tietokonekeskukset, massiiviset palvelimet, geenikokeilulaboratoriot, kloonimyllyt, mielenhallinnan tutkimus, ohjausjärjestelmät Mk Ultra -orja-myllyt, varastotilat; samoin kuin näiden joukkojen koulutusmahdollisuudet, DNA-siemenvarastot, kaikkien koskaan tehtyjen elokuvien varastointi, makean veden säiliöt, salaisimpien aseiden yläpuolella, aseiden testaus, edistyneet lentokonetilat, kulta, taloudellinen varastointi, elintarvikkeiden varastointi miljoonia satojen vuosien ajan, polttoainevarastot, ilmastointi, vesisäiliöt, suuret maanalaiset, järvet, ruokailutilat, lääketieteelliset tilat, kokonaiset kaupungit, kaikkien koskaan tehtyjen elokuvien varastointi, edistyneet asekoneet, avaruusalukset, tutkimuslaitokset, massiivinen ase varastobunkkerit, ylelliset lomakohteet ja paljon muuta. Musta budjetti on salamyhkäinen budjetti, joka kerää 25 prosenttia Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta ja kuluttaa tällä hetkellä 1,25 biljoonaa dollaria vuodessa - DUMB-projektit kuluttavat tästä 90 prosenttia. Niitä on noin. 50 tapaa, joilla tunnelit ja maanalaiset tilat kaivetaan ja muodostetaan. Jotkut näistä ovat - korkeapaineinen jatkuva vedenlasku, matalapaineinen lyömävesisuihku, korkea taajuus. sähköpora, turbiiniporat, pellettiporat, kipinänporat, räjähteet sekä tavanomaisissa että neutronipommissa (nämä eivät jätä jäännössäteilyä), hydrauliset kivivasarat, laserit, maserit, DEW (suunnatut energia-asepalkit), pakotetut liekit, ydinvoimalaiset porakoneet , pölynpoistopistoolit, jotka hajottavat atomisidokset, muutamia mainita. https://amg-news.com/archives/9990 https://youtu.be/4G2XRNEHM_E.

Uukausi sitten
Kalevi Savolainen
Kalevi Savolainen

Outoa ja käsittämätöntäPRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN MAFIA / PRESIDENT SAULI NIINISTÖASAHEADOFGOVERMENTMAFIAFINLANDhttps://tokentube.net/v/3999332183/VIRKAMAFIA-JA-PRESIDENTTI-SAULI-NIINIST%C3%96ouyoa

21 päivä sitten
Kalevi Savolainen
Kalevi Savolainen

https://youtu.be/R1_XG54oxM8

27 päivää sitten
Bahcoboy
Bahcoboy

Ensimmäistä kertaa Levelin podcastia kuuntelin ja juman kekka kyllä on semmosta settiä! Koko 2h meni mukavasti töiden ohella kuunnellessa. Eiköhän Gr8 Reset ole kohta Gr8 Awakening ja fuck the NW0 🙏🏻 Kiitos teille, että jaksatte tehä näitä! Artolle myös todella iso kiitos, kun riskeeraat oman henkesi näiden juttujen takia ❤️

Uukausi sitten
Uncle Ham
Uncle Ham

"Useimmille paikkakuntalaisille Arto näyttäytyy levottomana ja harhojen vallassa elävänä kylähulluna. Joillekin hän on oraakkeli; todenpuhuja puhkomassa valtaapitävien sumutusta. Entäpä, jos edes osa hänen kertomista uhkakuvista onkin totta?"

Uukausi sitten
Rauno Paananen
Rauno Paananen

Arto Lauri ei suostu kertomaan sähkölaskuaan, kun väittää olevansa "omavarainen" sähkön suhteen. Ei vakuuta tämä tyyppi!

Uukausi sitten
Ace Dirt
Ace Dirt

Ja nuorille sanotaan että älkää kuunnelko miladia tai arto laurin juttuja. Ovat kuulemma täysin perättömiä ja huuhaata. Maailmaa johtaa rikolliset ja me nähään vaan se mikä meijän halutaan näkevän.

Uukausi sitten
Antonis Papastamatis
Antonis Papastamatis

Hyvä video

Uukausi sitten
execute able
execute able

Hyvä hyvä 🙂 toivottavasti kaikki kuulee tän 👏

Uukausi sitten
aola wili
aola wili

Ihana mahtava setti, ei kyllästyttäny missää kohtaa,niinku yleensä mulle tuppaa käymään tubevideoita katsellessa.yes!Kiitti teille!

Uukausi sitten
ARVO
ARVO

Moikka, kävisitkö kattomassa mun kanavan? Teen sinne random ediittejä :D, satunnaisia tutoriaaleja sekä Pokemon-korttivideoita!

Uukausi sitten
Larsson Makkonen
Larsson Makkonen

Ampiaiset mukamas hävisi diesel autojen vuoksi... Taajuuden oli mukamas syyllinen... Meidän valtamedia kirjoitti aikoinaan.. Että näin.

Uukausi sitten
aola wili
aola wili

Millon seuraava podcasti tulee?

Uukausi sitten
Larsson Makkonen
Larsson Makkonen

Vihtu arto on mestari.... Kiitos äijät kun Arto sai kutsun vierailla teillä.. Respect.. Että näin.

Uukausi sitten
Risu- metsä Mies- man
Risu- metsä Mies- man

https://youtu.be/i5LZgLE5PH0

Uukausi sitten
Risu- metsä Mies- man
Risu- metsä Mies- man

STARTATKAA 34.MINUUTISTA

Uukausi sitten
sha den
sha den

Mistä tätä kamaa saa? Haluan samaan stratosfääriin.

Uukausi sitten
Finn Bear
Finn Bear

Mitä tuo Jaakobin tähti tekee tuolla seinässä?

Uukausi sitten
Finn Bear
Finn Bear

Joku joka kiertää kaikki muut salaliitot muttei Kalergi plan kelpaa. Nämä jätkät lypsää teitä.

29 päivää sitten
Yhdistynyt Hahmo
Yhdistynyt Hahmo

nyt oli kyl semmonen setti missä arton teoriat kuulostaa ekaaa kertoo todella uskottavilta ja omat käsikarvat muutamassa kohdassa nousi erittän koviksi. hyvii kysymyksiä jätkät

Uukausi sitten
Brut Gonzo
Brut Gonzo

Tuosta Iranin uraanin jalostukseen suunnatusta viruksesta tuli dokkarikin jossa kerrottiin mm. että CIA ja Mossad kehittivät sen yhdessä ja levityssuunnitelman oltua vielä kesken, Mossad päätti toimia levittämällä muistitikkuja ympäriinsä ja lataamalla sen jopa myytäviin tikkuihin. Joku alan ymmärtäjä oli varmistanut ostoksensa ja löytänyt sieltä tämän ohjelman. Se oli ollut niin monimutkainen että katse kääntyi heti johonkin hallitukseen. Perusidea oli että jokainen kone nielaisi sen ja levitti netin kautta jokaiseen yhteyteen joka koneella otettiin, kunnes se jossain vaiheessa saavuttaisi tavoitteensa ja tuhoaisi Iranin sentrifugit. Näin kävikin mutta Iranissa oltiin hereillä ja koneet putsattiin ja vahingot korjattiin. Sitten koneet käynnistettiin uudelleen.

Uukausi sitten
Ima Gawd
Ima Gawd

Jussi Halla-aho Leveliin!

Uukausi sitten
Jaakko Oksa
Jaakko Oksa

Arto Lauri on kova äijä. Elävä Internetlegenda.

Uukausi sitten
Jaakko Oksa
Jaakko Oksa

10:48 Ydinjätteen plutoniumista ei voi tehdä ydinasetta koska isotooppikoostumus on väärä.

Uukausi sitten
artolauri
artolauri

* Toki voi tehdä. Israel myös tehnyt koko ydinpommi ohjelmansa näistä "siviili rteaktoreista".

Uukausi sitten
Anne Oikarinen
Anne Oikarinen

Arto Lauri on ihana :) Sydän puhdasta kultaa!

Uukausi sitten
artolauri
artolauri

* Oi kiitos kovasti Anne! . ..

Uukausi sitten
Juksuli
Juksuli

1:29:40 täå kuulostaa ihan Netflixin Dark sarjalta ku siinä tippu aina monka lintuja kuolleena maahan 😳

Uukausi sitten
Tämäkin on nimi
Tämäkin on nimi

Lähteet Arto Laurin väitteille: Luota muhun veli

Uukausi sitten
Jesse Kervinen
Jesse Kervinen

Junnuhan fact checkas aika paljon Arton juttuja ja kaikki mitä checkas niin oli totta 😂

Uukausi sitten
Moon Raiser
Moon Raiser

Voi, Voi kannattaa ottaa selvää niistä helikoptereista, vuosina 08-12 valokuvattiin koko Suomi, samoin tehtiin Lidar skannaukset maastamme, muutamalla täysin mustalla Robinson 44 kopterilla. Voi harmi ei ollut taaskaan SUPO.

Uukausi sitten
Moon Raiser
Moon Raiser

Arto on pahasti sairas mies. Mies joka löytyi hänen mailtaa on kuollut sairaskohtaukseen. Artoa on helppo kusetta, kun kertoo vähän kauhujuttuja. Artolla mielikuvitus laukkaa melkoisesti, jos SUPo haluaisi Artoa estellä niin hän lähtis kämpästään niin nopsati ettei honkkelijalat ehdi maata koskettaa.

Uukausi sitten
Moon Raiser
Moon Raiser

@aaa aaa Taidat olla vähä-älynen? Kuvitteletko tosiaan että Supo:lla on aikaa juoksennella ja kiusata mielensairaita? Kyllä se kuule kuuluu ihan vielä mielenterveys lääketieteen puolelle. Et taida edes tietää mitä tehtäviä SUPO:lle kuuluu? Jos viranomaisilla olisi tarvetta puuttua Arton asihoini niin ei ne jouda kiusailemaan lapsellisilla leikeillä, ne hakis kuule honkkelin siten että, ei jalat maahan koskisi.

Uukausi sitten
aaa aaa
aaa aaa

@Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten näin on!

Uukausi sitten
Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten
Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten

No, nyt SUPOlla puskee tunteisiin niim birusti, että huh huh. Te miljoonapalkkaiset sinisatanisti ydinlobbari kytät varmaan tutisette nurkassa tämän jälkeen, kun Arto puski totuuksia siihen tahtiin, että huh huh.😎🔥🔥

Uukausi sitten
Valtteri Leinonen
Valtteri Leinonen

Millon seuraava podcasti tulee?

Uukausi sitten
sophie
sophie

arto be like: it's honestly boring to be so smart and understand everything

Uukausi sitten
artolauri
artolauri

* Did you notice, here is a high quality English subtitle.

Uukausi sitten
Molly Melody
Molly Melody

Muistakaa: Suomi oli pitkään Ruotsin vallan alla. Meidän tietoisuuden rikollisuus, tapahtui Axel Oxenstiernan vallan alla. Wallenbergin suku Ruotsissa pitää yllä nykyistä Tukholmalaista byrokratiaa, eli todellista syvää valtiota. investor, ABB ja varsinkin Ericssonilla on salakuunteludiilejä ympäri maailman. Kiristykset ovat elämää suurempia. Ruotsi tulee olemaan merkittävässä asemassa pian. Ei positiivisessa. Muistetaan kuitenkin, että suurin osa kansasta ei tiedosta. Ei syyllistetä hyväsydämisiä. Rakkaus voittaa aina. ❤️✨

Uukausi sitten
Taddeus
Taddeus

Teemu Vehkala Tai Arton ystävä Kristian Tämä Kristian on myös flättäri ja puhuu kyllä aika mielenkiintoisia asioita.👍

Uukausi sitten
The Huttunen
The Huttunen

Mä oisin Artolta kysynyt tuosta viime kesän säteilyuutisesta. Minun mielestä se oli hybridikeskuksen tyhjästä tempaistu infosotajuttu Venäjää vastaan. Tuossa on hyödynnetty täysin mitätöntä ja merkityksetöntä säteilytason nousua Naton propagandassa. https://yle.fi/uutiset/3-11421883

Uukausi sitten
Euroopan Omistaja
Euroopan Omistaja

Jos Arto Lauri kippaa jonkun venäläisen agentin käsiin otan rk-62 ja sytytän suomen palamaan

Uukausi sitten
scattmani
scattmani

Eikö teitä hävetä selvästi lietsoa paranoidia skitsofreenikkoa suorassa lähetyksessä? Joku journalistinen integreetti olisi hyvä omata.

Uukausi sitten
Anita Haapasalo
Anita Haapasalo

Ihan parhaat naurut tuli tuosta OL kolmosen rakentamisajasta. Pitäisi jo uskaltaa myöntää, että koko laitos on saattohoitovaiheessa. Korjausvelkaa syntyy enemmän kuin uutta ehditään rakentaa. Atomivoimaloiden rakenteet kärsivät juuri tuosta säteilystä. On turha uskotella tietämättömille ihmisille atomivoimaloista tulevien jätteiden turvallisista säilömisistä. Lähtökohta kun on jo alkujaan niin yksinkertainen, ettei säteily missään pysy. Jo nimikin sen sanoo, se säteilee ulos ilmakehään. Se tuhoaa maan, vedet ja ilman. Koska kansalaiset oikein heräävät?

Uukausi sitten
Euroopan Omistaja
Euroopan Omistaja

Onko niin että suomalaiseen tekniikkaan ja inrfastruktuuriin luotettu niin paljon että tänne juuri on tullut tuollainen laitos. thrust me im finnish engineer

Uukausi sitten
Euroopan Omistaja
Euroopan Omistaja

Ja jos ydinvoima on niin huonoa miksi siihen laitettan suomessa niin paljon rahaa ja omalle maaperälle onko suomessa fiksuja ihmisiä?

Uukausi sitten
aaa aaa
aaa aaa

Kysymyksenä samaa luokkaa, "miksi Suomen pääministeri on kaupan kassaneiti?"

Uukausi sitten
Euroopan Omistaja
Euroopan Omistaja

Ei oo ennenkään ollu tarve PRKL!

Uukausi sitten
Euroopan Omistaja
Euroopan Omistaja

Kunnei arto lauria ole murhattu jos tämä kaikki olisi totta??

Uukausi sitten
Euroopan Omistaja
Euroopan Omistaja

tarkentaakseni Ennen ku kaveri puhuu ni se pitäis ottaa hengiltä missä menee raja

Uukausi sitten
Euroopan Omistaja
Euroopan Omistaja

Tä on ehdottomasti paras levelin podcast!!! Jumalauta lisää vieraita !!XD

Uukausi sitten
Tutkin Rannan
Tutkin Rannan

Koska saadaan kristian vieraaksi?

Uukausi sitten
Milka Mustakylytär
Milka Mustakylytär

me katsojat vuotamme Arton Paluuta LEVELI:in jo pian! Kyllähän on taottava kun matsku käy Kuumana.

Uukausi sitten
Manu Vain
Manu Vain

Mieheen jolla on Huskun henkselit voi aina luottaa.

Uukausi sitten
Oremountain
Oremountain

xD

Uukausi sitten
kummi setä
kummi setä

NYT OLI KOVIN LEVELI JAKSO IKINÄ JA ASIAA RIITTÄÄ LISÄÄ ELI PART2 ODOTELLESSA 💪💪💪 KOVAA KONTENTTIA ÄIJÄT JA JAKAKAA JA MAINOSTAKAA JOKA PAIKASSA TÄTÄ MUUTKIN💪💪💪💪💪👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻🙏☢️⚠️👎🏻👎🏻👎🏻👎🏻👎🏻 VEHKALA JAKSOA JA PART2 ARTO LAURIA ODOTELLESSA VAIKKA EI TARVI ERIKSEEN JA SAATTE KOVAN SHOWN JOS ON MOLEMMAT SAMASSA SETISSÄ SEURAAVAKSI!ELI SAA IDEAA KÄYTTÄÄ MUT EI OO PAKKO HEI ..? SE ON VAAN TIETO ETTÄ SE TOIMII KUN ARTO JA TEEMU KERTOO MAAILMAN TAPAHTUMISTA JA TILANTEESTA💪💪💪♥️💚✌️👍🏻

Uukausi sitten
kummi setä
kummi setä

ARTO ON TIETÄJÄ JA TIETÄÄ ASIOISTA EI HULLU JA PISTE.💪👍🏻JA TEEMU VEHKALA MYÖS JA KORONAN NE ENNUSTI JO VUOSIA ENNEN KU TÄMÄ "korona TILANNE/kusetus" TULI YMS TMS JA FACTCHEKKAUSETKIN KERTOO KARUA JA KYLMÄÄ TOTUUTTA 💪🙏MUT YDINVOIMALLE ISO ALAPEUKUTUS ☢️👎🏻👎🏻👎🏻👎🏻👎🏻!⚠️☢️⚠️😓👎🏻

Uukausi sitten
Rajaton Riemu
Rajaton Riemu

Mururoan atolleilla tehtiin ydinkokeita 30vuotta

Uukausi sitten
Kykae84
Kykae84

Tälläistä jälkeä saadaan aikaiseksi, kun asiasta tietämättömiä sumutetaan. Tarkoitan nyt sitten lähetyksen hosteja. Melkoista faktan tarkistusta lentokieltoalueesta ja taustasäteilystä. Mä en ainakaan tiedä yhtään tehdasta, voimalaa tai laitosta, joka olisi turistinähtävyys. Niille liikkumisrajoituksille saattaa löytyä ihan järjellinen selitys jos vain haluaa hetken miettiä asiaa. Taustasäteily oli videon huippukohtia, taustasäteilyä todellakin on joka puolella ja jos jossain tunturin kukkulalla sitä ei ole saattaa jopa johtua siitä, että siellä ei ole mittalaitteistoa. Lisäksi olisitte voineet faktantarkistaa, mikä on ihmiselle vaarallinen määrä sätäilyä jne. Sanonpa vain, että tutkikaa nyt edes vähän enemmän kuin googlen eka hakutulos. Arton tiedot ja taidot fysiikan, kemian, matematiikan ja tekniikan alueella on olemattomat. Arton tieteelliset kokeet pohjautuvat kurkkupurkeissa suoritettuihin viritelmiin. Arto kerää peltikatolta muoviämpäriin sadevettä ja löytää siitä muovipartikkeleita.. ja näin poispäin, voitte käydä kattomassa videot. Lähteet on yleensä omasta blogista, videoista tai ”kaverilta kuultua”. Kritiikkiä Arto ei kestä, jos olet vähänkin eri mieltä, sun täytyy olla SUPO:sta ja sama mantra jatkuu joka videolla. Aina kun Artolla kaatuu vesilasi on se selvästi SUPO:n syy.

Uukausi sitten
Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten
Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten

@Kykae84 Joo, voisin ottaa.🥂

Uukausi sitten
Kykae84
Kykae84

@Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten Ole hyvä muru, otatko saman juoman rannalle ku eilenkin?

Uukausi sitten
Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten
Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten

@Kykae84 Oihhhh AAaaaahh, kittos onnitteluista kulta. En tiedä miten voisin kiittää. ❤️❤️❤️❤️❤️ Ota lentosuukko, puss 😘.

Uukausi sitten
Kykae84
Kykae84

@Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten Hieno homma, toistelet siis jonkun harhaisen ukon mantroja tietämättä mitä ne tarkoittaa ja mistä puhutaan. Onnittelut, olet saavuttanut huipun. Oma ajattelu kannattaa lopettaa tähän.

Uukausi sitten
Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten
Hajottaja Tuho • 12 vuotta sitten • 6 vuotta sitten

@Kykae84 Ei, en ole kumpikaan. Olen Petri Nygård, Se artisti.

Uukausi sitten
Ima Gawd
Ima Gawd

KOSKA PART II ?

Uukausi sitten
kummi setä
kummi setä

Sähkölasku ok mutta KAKS LASKUA JOPA SIIRTOLASKU VOI OLLA KALLIIMPI KUIN ITSE SÄHKÖLASKU!!! ELI SÄHKÖSIIRTOMAKSULLA MAKSETAAN SITÄ PASKALAITOSTA JUST ELI OL-3 STA JA SEN ISOA KUSETUSTA KAIKKIA KOHTAAN!!!YMMÄRTÄKÄÄ SE JO KAIKKI HYVÖT IHMISET✋🤨👈💪👍🏻🙏😔👋🤔!!!♥️🙏

Uukausi sitten
Arthur Pendragon
Arthur Pendragon

2:09:38 Teemu Vehkala tiesi 2014

Uukausi sitten
kummi setä
kummi setä

MIETTIKÄÄPÄ...MIKSI YDINVOIMALASSA ON YDINVOIMAPAPPIKIN.? Näkyy jopa siinä atomin paluu elokuvassa kin...eli voin vastata se on uskonnonkaltainen koko laitos juuri niinkuin Arto puhuu videoillaan 🤔ISO EI YDINVOIMALLE SIIS KAIKKI VASTUSTAAMAAN MUKAAN!!!💪☢️👎🏻⚠️SE ON HENGENVAARALLINEN KOKO KANSALLE JOPA NAAPURIMAILLE ELI EI VAIN SUOMEN ONGELMA KUN RI EDES JOS VAAN KUN RÄJÄHTÄÄ!!!⚠️👎🏻☢️🤔✌️😔👎🏻

Uukausi sitten
kummi setä
kummi setä

Ja KAIKKI MITÄ ARTO SANOO ON TOTTA NOISTA TUOLLASISTA ASIOISTA JA OLEN ITSEKKIN NIITÄ "FACTCHEKANNUT"!🙏💪👍🏻KIITOS TIEDOISTA PÄÄLLIKKÖ/ ARTO 💪👍🏻🙏 YDINVOIMALLE SIIS ISO EI 👎🏻☢️

Uukausi sitten
kummi setä
kummi setä

HYVÄ LEVELI💪💪💪EI ARTO OLE HÖRHÖ VAAN TIETÄÄ TODELLAKI OIKEESTI ASIOISTA MUTTA ULOSANTI ON SELLASTA MITEN VANHAMKES NE KERTOO NI EI NYKYNUORET "HALUA EDES YMMÄRTÄÄ" KU ELÄVÄT HARHAISESSA HARHASSAAN VAAN JA USKOVAT MITÄ YLE YMS PASKAT SUOLTAA JA ETTÄ SUOMI ON VAAN LINTUKOTO JUST🤔✌️👍🏻👍🏻👍🏻🙈💪👍🏻👎🏻👍🏻👎🏻👍🏻🙉🙊🙈JA YDINVOIMA ON HYST HYST VAAN TAI SITTEN SIELLÄ SAA POTKUT JA SIIRTÄVÄT NIITÄ SIT JOHKI SUOJATYÖ PAIKKOIHIN TVOLLA JA TUOLLASILLA ISOILLA YHTIÖILLÄ IHAN PERUS SETTIÄ SE MAAILMASSA ON ANNETAAN MUKA PAREMPI DUUNI ETTÄ EI MEDIA PÄÄSE ENÄÄ KÄSIKSI AINAKAAN JA SOPIMUKSEN VOIVAT TEHDÄ JUST MITÄ VAAN JA ELÄMÄ TUHOUTUU JOS SANOO ASIAAN ENÄÄ ALLEKIRJOITUKSENSA JÄLKEEN 🤔😔👎🏻🙈🙊🙉⚠️☢️☣️🚫ISO ALAPEUKUTUS YDINVOIMALLE!👎🏻 ARTOLLE JA SEN TIEDOILLE ISO PEUKUTUS JA TSEMPPIÄ JA PITKÄÄ IKÄÄ JA VOIMIA 💪! 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻☢️👎🏻

Uukausi sitten
kummi setä
kummi setä

Ja KAIKKI MITÄ ARTO SANOO ON TOTTA NOISTA TUOLLASISTA ASIOISTA JA OLEN ITSEKKIN NIITÄ "FACTCHEKANNUT"!🙏💪👍🏻KIITOS TIEDOISTA PÄÄLLIKKÖ/ ARTO 💪👍🏻🙏 YDINVOIMALLE SIIS ISO EI 👎🏻☢️

Uukausi sitten
pajunen3
pajunen3

Näin se on että luotettavaakin tietoa löytyy kun sitä osaa etsiä.

Uukausi sitten
Koistinentk
Koistinentk

Öö Enossa ei kyllä enää kaiveta on tullu käytyä siellä kaivoksella

Uukausi sitten
Karoliina Karvonen
Karoliina Karvonen

Kiitos lähetyksestä :D

Uukausi sitten
Douppikoukku alla reikäpää Live
Douppikoukku alla reikäpää Live

Tää on kova jakso tosi kova! Hienoa pojat!

Uukausi sitten
Juho Rautio
Juho Rautio

huhhuh nyt tuli kyllä kovaa settiä ja faktaa, jatkakaa loistavaa!! olet ansainnut lämpimän kädenpuristuksen.

Uukausi sitten
Mauri Hirvonen
Mauri Hirvonen

Mitä ihmettä ... olemmeko omien toimesta alennettu hylkiömaaksi … ministeriöiden kutsumana globalistipankkiirit tulleet vuolemaan maamme rikkauksia vastikeetta ja verotta … rikkauksiamme kipattu ulkomaille. … Kymmenessä vuodessä vain yhden yhtiön suor. korruptioryöstön arvo on lähes 15.000 milj. EUR (14.553.570.000 €). … Tällä rahalla me kansalaiset voisimme rakentaa lähes 210 tuhatta uutta pientaloa eli kymmenen kaupunkia. Herättäkää vapaita keskusteluyhtyksiä superinnovaatioden lähteille tv. Maurijo Hirvonen eatkk.info(a)gmail Esim. yksi yhtiö kaivoi 62.000 kg kultaa vuodessa v. 2020. … Kilon kultaharkon vertailuhinta 46.947 €/kpl ... Korruptioryöstön arvo vuositasolla lähes 3.000 miljoonaa € (2910.714.000 € (5.3.2021) … Kymmenessä vuodessä korruptioryöstön arvo on lähes 15.000 milj. € (14.553.570.000 €).

Uukausi sitten
Mauri Hirvonen
Mauri Hirvonen

Olen nähnyt 2009 dokumentin "Roudtable-järjestön suunnitelmasta käynnistää maailmanlaajuista hätää, epäjärjestystä ja epidemioita päästäkseen rikkumattomaan valtaan. Kantsii selvityspyyntöä herätellä; miksi videolla oli listalla Sahtivaari?

Uukausi sitten
Samboe
Samboe

On se hurja äijä tuo Lauri

Uukausi sitten

Seuraava

LEVELI #74 - Teemu Vehkala | PODCAST

2:56:16

LEVELI #77 - Joni Koivuniemi | PODCAST

2:09:31

Latela 6.0 | Huttusen kootut kommellukset! | discovery+ Suomi

10:01

Matchmaking on steroids

12:39

Matchmaking on steroids

Noel Miller

Näkymät 979 t.

LEVELI #79 - Arhi Kuittinen | PODCAST

2:27:36

LEVELI #12 - Sebastian Tynkkynen | PODCAST

1:24:05

$15,000 Wood Slab Kitchen Island - One-Man Woodworking Shop

18:31

LEVELI #14 - TESTOTIMO | PODCAST

2:28:10

LEVELI #31 - Jarmo Ekman | PODCAST

2:41:01

Latela 6.0 | Huttusen kootut kommellukset! | discovery+ Suomi

10:01

Matchmaking on steroids

12:39

Matchmaking on steroids

Noel Miller

Näkymät 979 t.

Race Highlights | 2021 Emilia Romagna Grand Prix

7:15

Audi RS6 generations DRAG RACE

15:40

Audi RS6 generations DRAG RACE

carwow

Näkymät 1,7 milj.

Latela 6.0 | Huttunen saa huutia | discovery+ Suomi

4:44

Latela 6.0 | Huttunen saa huutia | discovery+ Suomi

discovery plus Suomi

Näkymät 61 t.

Mi 11 Ultra Review - Xiaomi just KILLED Samsung!?

16:55